

KEIKAT
2026
​​
12.3. ORIMATTILA
27.3. LIMINKA
10.4. KIRKKONUMMI
18.4. KÄLVIÄ
1.5. JALASJÄRVI
14.5. LAPUA
5.6. TURKU
26.6. KARKKU
Lisätiedot: Puisto Live www.puistolive.fi
Lämpimästi tervetuloa!
Kun näin Maksetut Viulut livenä ensimmäisen kerran, sielussa kolahti heti. Loistavasti esitetty musiikki iloisen rennolla otteella teki minusta ikuisen fanin.
MAKSETUT VIULUT
Ystävykset halusivat vain jamitella keskenään, mutta yleisö oli toista mieltä. Ilo tarttui kuulijoihin, jotka alkoivat vaatia levyjä ja konsertteja. Nyt Maksetut Viulut on yksi Suomen rakastetuimmista hengellisistä yhtyeistä, joka on julkaissut 5 studioalbumia sekä 50 laulua sisältävän nuottikirjan.
​
Viisihenkinen folk pop -yhtye tunnetaan omaleimaisesta soinnistaan ja pitelemättömästä lavaenergiastaan. Yhtyeen jäsenet ovat ennakkoluulottomia hengellisten klassikoiden tulkitsijoita ja taitavia laulunkirjoittajia.
Maksettujen Viulujen keikat ovat poikkeuksellisen mukaansatempaavia ja niistä nauttivat kaikenikäiset kuulijat. Yhtye on esiintynyt niin kirkoissa, konserttisaleissa kuin televisiossakin ja heidän musiikkinsa on tuttua myös radioaalloilta.
Henna-Maria Harju: laulu, viulu, mandoliini, kitara
Tuuli Malve: laulu, viulu
Ossi Mäki-Reini: laulu, kitara, perkussiot
Olli Sippola: harmooni, laulu
Teemu Viitikko: rummut, perkussiot
VIDEOT
Maksetut Viulut - Sä annat käden
Maksetut Viulut - Kanteleeni








.jpg)